SENSOMOTORINEN VALMENNUS
TERAPEUTTISELLA LÄHESTYMISTAVALLA
Sensomotorinen valmennus terapeuttisella lähestymistavalla on luovia menetelmiä hyödyntävää hermostolähtöistä valmennusta, jossa kartoitetaan, tasapainotetaan sekä rauhoitetaan hermostosi tilaa.
HERMOSTO PÄÄOSASSA
Kaikki kehomme toiminta perustuu hermostoon. Tästä syytä on äärimmäisen tärkeää koko hyvinvointimme kannalta, että hermosto saa toimia ilman turhaa kuormitusta, vapaana ja tasapainoisena. Hermoston epätasapaino voi aktivoi sympaattista hermostoa, jolloin hermostomme on jatkuvassa puolustustilassa ja toimintamme suoritushermoston varassa. Tällöin pelko- sekä huoliajatukset valtaavat helpommin mielen ja tunteiden säätelyn sekä palautumisen kanssa voi olla haasteita. Myös keskittymis- ja oppimishaasteet sekä stressiherkkyys voivat olla merkkejä epätasapainosta hermostossa. Tasapainoinen ja joustavasti toimiva hermosto on valtava voimavara ja tuki ihan kaikelle, niin ajattelulle, tunteille kuin toiminnallekin.
SENSOMOTORISEN VALMENNUKSEN TAPAAMISET
Hyödynnän tapaamisissa keskustelun lisäksi monipuolisesti erilaisia kognitiivisia ja kehollisia valmennusharjoituksia, sensomotorista työskentelyä, mielikuvaharjoittelua, tunnetyöskentelyä, NLP harjoituksia sekä erilaisia luovia työtapoja kuten kirjoittamista. Asioiden ymmärtäminen ja läpikäyminen puheen tasolla on tärkeää, mutta se ei aina pelkästään riitä muuttamaan syvään juurtuneita ajatuksia ja toimintatapoja.
Tapaamiset ja työskentelytavat rakentuvat aina yksilöllisesti asiakkaan tilanteesta, toiveista ja tavoitteista riippuen. Olemme erilaisia ja kaikki työkalut ja työskentelytavat eivät sovellu kaikille, joten tapaamisissa etsitään ja hyödynnetään yksilöllisesti kullekin asiakkaalle parhaiten toimivat tavat edetä. Aloituskäynti on aina pidempi, jolloin kartoitamme hermostosi sen hetkistä tilaa sekä elämäntilannettasi kokonaisvaltaisesti. Kartoitusten myötä teemme suunnitelman jatkosta.
PRIMITIIVIREFLEKSIT TÄRKEÄ OSA VALMENNUSTA
Tapaamisissa kartoitetaan myös primitiivirefleksejä eli kehon turhia liikemalleja, jotka voivat aktivoida sympaattista hermostoa, ylläpitää taistele-pakene -tilaa kehossa ja kuormittaa näin hermostoa. Nämä refleksit, joita tarvitsemme vauvaiässä kasvuun ja kehitykseen, voivat aiheuttaa aikuisiällä haasteita ja kuormittaa turhaan hermoston toimintaan. Tarvittaessa näitä refleksejä on mahdollista tasapainottaa sekä valmennustapaamisissa, että kotona valmennuksesta mukaan saatavien lyhyiden kotiharjotteiden avulla, jotka tukevat tapaamisissa tehtävää työtä.
MIHIN SENSOMOTORINEN VALMENNUS AUTTAA?
Tämä monipuolinen valmennus auttaa poistamaan hermoston turhaa kuormitusta, tasapainottamaan hermoston tilaa sekä parantamaan palautumista. Valmennus tarjoaa apua ja tukea
- Kuormituksen purkamiseen - Voimavarojen vahvistamiseen - Paremman palautumisen edistämiseen - Ahdistuksen lievittämiseen - Yliaktiivisen mielen ja kehon rahoittamiseen - Sisäisen turvan tunteen vahvistamiseen - Itseymmärryksen lisäämiseen - Kehon, mielen ja hermoston tasapainottamiseen
LISÄKSI VALMENNUS VOI AUTTAA LIEVITTÄMÄÄN MM. SEURAAVIA KEHON JA MIELEN KUORMITUSTILOJA:
-Stressiherkkyys ja ylivirittyneisyys -Univaikeudet ja palautumisen haasteet -Keskittymis- ja oppimisvaikeudet -Tunnesäätelyn haasteet ja alavireisyys -Sosiaalinen jännittäminen tai vetäytyminen -Itseluottamuksen puute ja sisäinen kriittisyys -Epämääräinen kehon jännitys tai kehon ja mielen yhteyden heikkous -Traumaattisten kokemusten jättämiä hermostollisia jälkiä -Luovuuden tukahduttaminen tai ilmaisun vaikeus
Valmennuksessa yhdistyy kehon, mielen ja tunteiden tasot ainutlaatuisella tavalla, jonka ansiosta valmennus soveltuu erityisen hyvin myös silloin, kun pelkkä keskustelu ei riitä muutoksen tueksi.
“Ymmärrys itseä kohtaan avaa tien tasapainoisempaan elämään. Kun läsnäolo, luottamus ja sisäinen turva kasvaa myös hyvä olo ja energisyys lisääntyy. Joskus matka itseen voi olla helpompaa, kun on joku, jonka kanssa jakaa ja peilata asioita. Tähän haluan valmennuksissani tarjota mahdollisuuden turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä.”
Usein kysytyt kysymykset
-
Tämä on hyvin yksilöllistä. Joskus yksikin kerta on riittävä, mutta useampi kerta mahdollistaa aina asioiden syvemmän ja laajemman työstämisen. Voit aina ostaa yksittäisen valmennuksen, jonka jälkeen sinulla on mahdollisuus päättää, oletko saanut riittävän avun vai onko tarvetta jatkaa. Joskus voi olla, että valmennettava tarvitsee enemmän aikaa omalle pohdinnalle ja haluaa miettiä rauhassa, onko tarvetta jatkaa valmennusta tai milloin haluaa uuden tapaamisen ja tämäkin on todella ok.
-
Ei tarvitse tietää. Silloin lähdemme kartoittamaan tilannettasi kokonaisvaltaisesti sekä tutkimaan sen hetkistä ajattelua, tuntemuksia ja toiveita.
-
Kyllä voi järjestää. Valmennus on mahdollista tehdä myös esimerkiksi WhatsApp-puheluna. Tärkeintä on, että ympäristö on sellainen, että valmennettava voi rauhassa keskittyä valmennuksessa käytäviin asioihin. Jos haluat keskustella eri vaihtoehdoista tarkemmin, niin laitathan minulle viestiä.
varaa maksuton tutustumistapaaminen
Tutustumistapaamisessa voit kysyä palveluistani ja pääset tutustumaan työtapaani valmentajana.
Tämä tapaaminen ei sido sinua mihinkään.